eBook FINLANDÉS EPUB sin DRM

Viitoitettu tie

Léelo en cualquier dispositivo Descárgalo y empieza a leer ya







Sinopsis

Elämä on kuin tie, joka vie eteenpäin. Siinä on harhapolkuja, eksymisiä, navigointia, pysähtelyjä, harkintaa, löytämistä ja varmuutta. Kristityn elämä ei ole tarkoitettu turhaan elettäväksi. Se tie on Raamatussa viitoitettu opastukseksi. Viitat ohjaavat kulkijan kokemaan rikasta elämää, jossa on tavoitteita, utopioita, haasteita, johdatusta mutta myös pettymyksiä, parannuksen tekoa ja uudelleenaloituksia. Tällä tiellä kulkiessa saa kokea siunauksia, valtavaa armoa, rakkautta ja taistelutoveruutta Jeesuksen kanssa sekä ihmeitä ja yllätyksiä, mitä matkan varrelle on varattuna.Olen muutamien vuosien ajan kirjoittanut omia puheitani tekstiksi. Suurin osa on pidetty Ruoveden vapaaseurakunnan tilaisuuksissa. Tähän kirjaan olen koonnut kristityn elämänvalintoihin ja haasteisiin liittyviä aiheita. Lainaukset Raamatusta olen ottanut 1992-vuoden käännöksestä, ellei toisin mainita. Otsikkojen alla olevat päiväykset kertovat, koska olen kirjoittanut tekstiksi kyseisen aiheen. Kaikki kuvat olen luonut käyttäen erilaisia tekoälyn työkaluja, joita internetissä on tarjolla.

Léelo en cualquier dispositivo


* ¿Cómo conseguir tu eBook gratis?
Aproximadamente una semana después de la compra, recibirás un correo electrónico con un código promocional. Para canjearlo, solo tendrás que añadir el eBook La casa de las amapolas al carrito en casadellibro.com e introducir el código recibido en el momento del pago para que el eBook te salga gratis.

El código tiene una validez de dos semanas desde su recepción. Pasado ese plazo, caducará. Solo puede utilizarse una vez.

La promoción es válida para pedidos realizados en casadellibro.com

Si compras el dispositivo en nuestras librerías, podrás conseguir tu eBook gratis solo si eres Socio.

Ficha Técnica

Editorial: Heikki Palomäki

ISBN: 9789526552231

Idioma: Finlandés

Fecha de lanzamiento: 17/12/2024

Especificaciones del producto

Reseñas sobre Viitoitettu tie

Comparte tu experiencia con la comunidad lectora.

0

0 Reseñas

5 0
4 0
3 0
2 0
1 0

Sólo por opinar entras en el sorteo mensual de tres tarjetas regalo valoradas en
20€

Los eBooks más vendidos de la semana

Ver más